Ensimmäisessä artikkelissani lupasin kertoa lisää tästä miehestä, joka pilasi elämäni. Nyt on tullut aika kertoa hänestä ja elämästäni hänen kanssaan. Kirjoittamani teksti voi olla raakaa ja karua, mutta muistakaa että se on totuus.

Ensimmäiset kuukaudet jotka vietin hänen kanssaan olivat mukavia. Pidimme hauskaa ja elämä tuntui helpolta. Olin tuolloin töissä ja aina töiden jälkeen menin hänen luokseen. Kaikki tuntui helpolta. Äidilleni valehtelin missä olin, sillä hän ei tiennyt suhteestamme mitään. Edes valehtelu hänelle ei tuntunut pahalta, sillä olen tehnyt sitä jo teinistä saakka. Saimme olla rauhassa tämän miehen asunnolla ja juhlimme aika railaakkastikin. Kaikki meni hyvin, kunnes karu omillaan asuminen alkoi. Pidin huolta siitä, että laskut maksettiin ajallaan ja meillä oli ruokaa. Hoidin kotityöt joihin hänkin kyllä osallistui vielä tuohon aikaan. Loppukesästä kaikki kuitenkin muuttui. Hän alkoi viettää enemmän aikaa ex-vaimonsa luona, koska heillä on yhteinen lapsi. Mielestäni heidän välinsä olivat liiankin tuttavalliset, mutta en antanut itseni ruveta epäilemään mitään, sillä eihän minulla ollut mitään todisteita epäilyilleni. Kaikki kuitenkin muuttui Elokuussa. Hän lähti käymään kavereidensa luona toisella paikkakunnalla ja minun ex-poikaystäväni (nykyinen ystävä) tuli käymään. Istuimme iltaa katsoen elokuvia ja muistellen menneitä. Myöhään illalla ollessamme tupakalla hän kertoi minulle, että poikaystäväni oli pettänyt minua ex-vaimonsa kanssa. En pystynyt vastaamaan muuta kuin että, "tiedän". Se tunne, joka oli ollut sisälläni ei siis ollut väärä. Olin epäillyt, että heillä olisi sutinaa keskenään. Jotenkin ilta lopulta päättyi siihen, että päädyin sänkyyn ex-poikaystäväni kanssa. Päätimme pitää asian salassa ja jatkaa salasuhdettamme. Tämä salasuhde kuitenkin kesti vain n.1kk.

Poikaystäväni sai tietää meistä, sillä hän oli käynyt lukemassa facebook keskusteluni, kun en itse ollut kotona. Illalla mennessäni kotiin hän istui kotona minua odottamassa. Hän oli humalassa ja alkoi huutamaan minulle ja haukkumaan minua. Hän alisti minua henkisesti ja sai kaiken vaikuttamaan siltä, että vika oli vain minussa. Kerroin hänelle, että tiesin hänen syrjähypystään, mutta hän ei kuunnellut. Se ei kuulemma liittynyt asiaan millään tavalla, sillä hän väitti syrjähyppynsä tapahtuneen vasta omani jälkeen. Tiesin, että näin ei ollut, joten hermostuin asiasta. Se oli suuri virhe. Hän huusi ja viskoi tavaroita ympäri asuntoa. Pelkäsin, että hän kävisi minuun käsiksi. Näin lopulta myös kävi. Hän löi minua nyrkein, viskoi minua tavaroilla ja ahdisti minut asunnon nurkkaan ottamaan iskuja häneltä vastaan. En saanut sinä iltana ainuttakaan mustelmaa, joten ajattelin etten pysty todistamaan tapahtunutta. Seuraavana päivänä hän pyysi anteeksi ja lupasi, ettei enää koskaan satuta minua. En antanut hänelle anteeksi, mutta annoin hänelle mahdollisuuden, sillä pelkäsin hänen edelleen käyvän minuun käsiksi. Yhtäkkiä huomasin, että asiat olivat pielessä. Hän joi jokapäivä itsensä humalaan, joten en uskaltanut käskeä häntä lähtemään taikka ottamaan hänestä eroa. Otin turpaani häneltä useammankin kerran tämän saman virheeni takia, vaikka sovimme syrjähyppymme. Nähtävästi vain minä pystyin unohtamaan. Aina kun hän kävi minuun käsiksi syy oli sama. Minun syrjähyppyni! Miksi hän ei voinut unohtaa? En minäkään hänen syrjähypystään häntä muistuttanut tai käynyt häneen sen takia käsiksi.