Pitkästä aikaa...

En edes tiedä mistä kirjoittaa. Kaikki on hyvin. Minulla on uusi työpaikka, uusi asunto ja poikaystävä joka rakastaa minua. Voisiko mikään enää olla paremmin? Poikaystäväni seurassa olen todella onnellinen ja toivon, että tämä kestää.

Mutta silti, masennus yrittää välillä ottaa minusta taas otteen, mutta rimpuilen siltä karkuun. En halua takaisin siihen jamaan. Minulla ei ole nyt henkisesti vara tiputtautua takaisin mustaan, syvään kuoppaan. Käytin kaikki viimeiset henkivarani päästäkseni sieltä ylös. Silti se joskus tuntuu saavan yliotteen minusta ja huomaan taas useiden päivien kuluvan ohitseni ilman, että syön taikka hoidan kodin asioita.

Eniten minua on alkanut ahdistaa syömättömyyteni. Syön kyllä herkkuja, mutta ruoka jää todella vähälle. Oikeastaan syön vain silloin kun teen ruokaa poikaystävälleni tai ystäväni kehottavat syömään jotain. Käyn kuitenkin töissä viisi päivää viikosta enkä sielläkään syö kunnolla. Inhoan katsoa käsivarsiani ja ranteitani, sillä huomaan niiden pienentyvän pienemistään. Verisuonet ovat alkaneet erottua paremmin kämmenselistä ja en voi kovin hyvin. Nälkäni laantuu (entisiin ateria-kokoihini verrattuna) paljon pienemmillä annoksilla. En kuitenkaan omasta mielestäni kärsi minkäänlaisesta syömishäiriöstä, sillä herkut minulle edelleen maistuvat enkä pode pahaa oloa niiden syömisestä.

Entisestä avomiehestäni vielä sen verran...en ole kuullut hänestä mitään pitkään aikaan ja toivon, että en kuulekaan. Miksi hän ei silti jätä minua pääni sisällä rauhaan. Olen nyt parina yönä nähnyt unta hänestä ja tapahtumista mitkä koin hänen kanssaan. En haluaisi muistaa koko ihmistä, mutta silti hän pyörii joskus ajatuksissani. Joskus ns. säpsähdän hereille omista ajatuksistani. Ne vain tuntuvat välillä niin todellisilta. Enkö vain ole vielä käsitellyt asiaa itseni kanssa loppuun.

Kuitenkin loppujen lopuksi kaikki on paremmin kuin ennen. Haluan vain vielä löytää itseni kaiken tämän keskeltä ja jatkaa elämääni ilman menneisyyteni haamuja. Voisin olla onnellisempi, mutta voisin olla surullisempikin. Olen siedettävässä tilassa. Joinakin päivinä tunnen olevani niin onnellinen, että voisin vain hymyillä kokopäivän kun taas joskus on sellaisia päiviä, kun en edes jaksaisi nousta sängystä. Tämä kyseinen viikko on ollut todella huono. Olen kiukkuinen ja väsynyt, masentunut sekä kivuissani melkeinpä kokoajan. Selkääni koskee, eivätkä särkylääkkeet auta nähtävästi kuin vain hetkellisesti.